lauantai 27. tammikuuta 2018

Ruostetta ja timantteja kertoo kohtaloista

Marja Louhijan kirjoittama Ruostetta ja timantteja kantaesitettiin Hämeenlinnassa vuonna 2013, ja viikko sitten se saapui Teatteri Akseliin. Pääsimme sinne taas kutsuttuina. Näytelmä kertoo suurten ikäluokkien elämästä iloineen ja suruineen, timantteineen ja ruosteineen. Joukko eläkeiän kynnyksellä olevia ystävyksiä kokoontuu eläkevalmennukseen mökille, jossa avataan näiden ihmisten elämää yksi kerrallaan. Ihmisiä kun ovat, kaikki ovat jollain lailla rikki ja epätäydellisiä.


Lähtökohta on hieno, jokaista katsojaa kiinnostaa kurkistella toisten ihmisten kohtaloihin, siihen, miltä toisista tuntuu elää. Toteutus kuitenkin ontuu, koska perusprinsiippi "näytä, älä kerro" on unohtunut. Kohtaloita ei näytetä, vaan ne kerrotaan. Siksi ne eivät juuri kosketa, ja odotukset, suunta ja jännitteet jäävät vähäisiksi. Louhija on paikoin halunnut rikkoa dialogimuotoa erilaisin roolileikein ja tehtävin, mutta ne eivät toimi kovinkaan hyvin. Esimerkiksi alun ohipuhumisdialogi, jossa toinen puhuu autosta ja toinen elämästä yleensä, on liian kaavamainen. Kaikki nämä ongelmat ovat tekstissä, on vaikea kuvitella että parhaatkaan näyttelijät kykenisivät puhaltamaan henkeä kokonaisuuteen.

Roolitus on sinällään onnistunut, jokainen on roolinsa näköinen ja oloinen, ja hahmogalleria on mukavan moniulotteinen. Stella Storberg tekee Sixtiesin roolin komeasti, hänen kosteissa silmissään näkyy ja tuntuu eletyn elämän maku. Sirpa Rinne papin rouvana on myös uskottava, ja hänen artikulointinsa toimii erinomaisesti. Laulunumerot ovat sinällään ihan hyviä, mutta niin kuin aina, olen sitä mieltä että on parempi kun laulut lauletaan konserteissa ja teatterissa keskitytään teatteri-ilmaisuun.

Ruostetta ja timantteja
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!