perjantai 26. tammikuuta 2018

Jos et kuulu kohderyhmään

Jaana Lehtiön ja Helena Miettisen Taika Valo -sarjaa on luettu meillä ahkeraan. Sarjan ensimmäinen osa valittiin vuoden 2014 lastenkirjaksi. Neljäs kirja Taika Valo ja Pelukylän pakkaset jatkaa tutulla linjalla: arkista touhua ja seikkailuja pienen kylän ja pienen ihmisen mittakaavassa.


Noin kymmenvuotiaat lapset valmistautuvat kirjassa joulun viettoon. Tarinan moottoriksi ilmestyy sijaisopettaja Suvituuli, joka antaa oppilaille erikoisen joulutehtävän. Sen seurauksena Taika ja ystävänsä Saana päätyvät etsimään vanhoja esineitä, jotka antavat oikein käytettynä omistajalleen taikavoimia.

Seikkailu käynnistyy hitaahkosti, mutta kulkee sitten kyllä mainiosti kuin potkukelkka lumella. Kieli on elävää, toiminta konkreettista, hahmot moniulotteisia, ja lopussa kaikki tietenkin selviää parhain päin. Paha ei saa palkkaansa, vaan hänenkin toimintansa motiiveihin suhtaudutaan ymmärryksellä.

Nuorimmaiseni on jo kolmentoista ikäinen eli ei ihan parasta kohderyhmää - ja vielä poika. Mutta eipä haitannut, mieluisia iltasatuhetkiä tämän teoksen parissa vietettiin monia. Kun teksti toimii, se toimii vaikka ei ihan parasta a-kohderyhmää oltaisikaan.

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pakkaset
Myllylahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!