sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suomalaisuudesta ja ennakkoluuloista

Vuoden 2017 kirjan ja ruusun päivän teos oli Elovena-tyttö, Roope Lipastin tarinoima ja Karoliina Korhosen kuvittama katsaus suomalaisuuteen.


Lipasti on kirjoittanut erinomaisen hauskoja kirjoja, mutta heikompia myös: satiiriset teokset eivät ainakaan meikäläiseen ole uponneet. Elovena-tyttö kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, se on lupsakka tarina Suomesta ja suomalaisuudesta.

Taloyhtiöön muuttaa uusi asukas, tummaihoinen ja yksijalkainen Jussuf, jonka jalantynkään on tatuoitu Elovena-tyttö. Seuraa monenlaisia kohtaamisia, joiden ytimessä ovat erilaiset ennakkoluulot ja -käsitykset puolin ja toisin. Väärinkäsityksiähän tällainen asetelma poikii, ja Lipastilla on taito kirjoittaa niistä hauskasti. Esimerkiksi kun seinänaapuri Riikonen valittaa Jussufin metelöineen järjestyssääntöjen vastaisesti, päähenkilö vastaa: "'Ehkä hän vain laittoi taulua seinään', ehdotin, mutta Riikonen ei uskonut: 'Ei kuulu niin kova ääni edes Munchin Huudosta.'"

Lukujen välissä on sivun mittaisia pätkiä kuvitteellisesta teoksesta Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille ja niiden kuvituksena Finnish Nightmares -sarjakuvien tekijän Karoliina Korhosen vähäeleisiä kuvia. Lopussa Lipasti kiertää kokonaisuuden nätisti kasaan, kaikki liittyy kaikkeen. Kirja ei avaa mitään uutta suomalaisuuteen tai monikulttuurisuuteen, mutta hyviä hetkiä se lukijalleen tarjoaa.

Roope Lipasti ja Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö
Kirjakauppaliitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!