lauantai 5. marraskuuta 2016

Finlandia-voittaja on selvillä

Finlandia-ehdokkaat julkistettiin eilen. Vuonna 2012 palkinnon sai Ulla-Lena Lundbergin Jää, joka on lukupinossani ollut ilmeisesti nimensä vuoksi se, joka aina jää pinon alimmaksi. Parin vuoden mittaiseksi venynyt luku-urakka ei johdu kuitenkaan kirjasta itsestään vaan siitä, että aina on tullut joku joka on olevinaan kiireisempi tai ajankohtaisempi tai jokerimpi. Ensimmäiset sata sivua piti lukea kahteen kertaan.



Mutta kyllä on hieno teos tämä Jää. Maailma, jonka Lundberg lukijalle luo, on ehjä ja koherentti, 1940-luvun lopun saaristolaiselämä piirtyy tarkasti ja elävästi. Lundbergin paras ominaisuus on minun mielestäni kärsivällisyys: kuinka upeasti hän malttaa elää myötä ja kertoa pieniä asioita - ja pienistä kasvaa tietenkin sitten niitä isompia.

Hahmot kasvavat isoiksi, heillä on omanlaisensa luonteenpiirteet, joita määrittää useimmiten kristillinen eetos. Kirjasta on kirjoitettu niin paljon, että tarkempi erittely on tässä turhaa, mutta muutama huomio sentään.

Lopun tapahtumat yllättävät, kun alkupuolen still life -meininki kääntyy dramaattiseen suuntaan. Dramatiikka kasvattaa tietenkin tarinan painoa. Erityistä on myös se, että vaikka ollaan Suomessa, tarinasta puuttuvat kokonaan perus suomalaiset mieshahmot eli ne, jotka mokailevat ja ryyppäävät ja rälläävät itsensä ja perheensä tärviölle. Saaristossa kaikki on toisin. Ratkaisulla saadaan naislukijoita mutta menetetään huumori. Näinhän yksinkertaista se on, eikö vaan?

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Teos & Schildts & Söderströms

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!