lauantai 1. lokakuuta 2016

Turun kirjamessuilla lasten kanssa

Kirjamessuilla olen perinteisesti kohnannut yksin tai Tomin kanssa täysin messuohjelmaan itsekkäästi keskittyen. Tällä kertaa kanssani messuille lähtivät 9- ja 13-vuotiaat, jotka kyllä lukevat mielellään ja nauttivat suosikkikirjoistaan kovasti, mutta ennakkokäsityksen mukaan viisi tuntia on vähän liikaa. Tämä messuraportti katsookin kirjamessuja enemmänkin 9-vuotiaan Uljaksen vinkkelistä.

Muistin napata yleiskuvaa vasta viiden aikaan iltapäivällä. Silloin olikin jo ihan rauhallista. 


13-vuotias neitonen lähti saman tien omille teilleen, mutta harmitteli kaverin puutetta. Tomin Jimi-poika ja minun Uljas-poikani lähtivät myös hetkeksi etsimään messuille kehitetyn Agricola-pelin pisteitä kännyköillään.

Lauantai on kyllä hurja päivä messuilla. Suurimmat kirjailijasuosikit ovat lavoilla ja väkeä kuin pipoa. Ihan liikaa, voisin sanoa. Aamupäivällä missasin kovasti odottamani Denise Rudbergin esiintymisen, mikä jäi hiukan harmittamaan.

Ehdimme kierrellä Tomin kanssa yhdessä vain hetken, mutta siinäkin ajassa näimme tuttuja. Pienkustantamojen puolella Aarni-kustannus houkutti jälleen ja pysähdyimme juttelemaan. Koska sieltä ostin eräälle sukulaiselle erään kirjan syntymäpäivälahjaksi, en kerrokaan siitä nyt sen enempää. Myöhemmin sitten (äiti, luet kuitenkin tätä blogia...).



Tomin kanssa bongasimme Suomen kirjailijaliiton lavalta tuttuja naamoja ja jäimme kuuntelemaan hyvää keskustelua lasten lukemaan innostamisen tärkeydestä. Joni Pyysalo veti keskustelua ja Tiina Raevaara ja J-P Koskinen löysivät mainioita pointteja. Jonin uutuuskirja Alaska on meille tulossa ensi viikolla luettavaksi ja odotukset ovat korkealla!



Kuvassa me tuijottelemme Tomin uuden puhelimen kameran viereen selvästikin, mutta saimmepa myös Jonin photobombaamaan kuvamme.

Tämän jälkeen lähti Tomi oman ohjelmansa viitoittamalle tielle (Jari Tervo ja muutama kiinnostava keskustelu Suomen kirjailijaliiton lavalla). Alkuiltapäivästä olin sopinut treffit Jaana Lehtiön kanssa, joka on Uljaksen (9v.) suosikkikirjailijoita. Meillä on nyt iltasatukirjana menossa kolmas Taika Valo -sarjan kirja ja se on kolahtanut sekä äitiin että poikaan. Sarjan avausosasta kirjoittelinkin jo viime vuonna. Uljas on myös nelosluokkalainen kuten kirjasarjan päähenkilökin ja sarjan lämminhenkisyys tehoaa hyvin Uljakseen. Fanikuvia tässä alla on kaksi kappaletta.




Fani oli hitusen ujona ja esitti eilen illalla mieleen tulleen kysymyksensä äidin avustuksella. Uljasta askarrutti se, miten onnistuu kirjan kirjoittaminen parityönä, sillä Taika Valo -kirjoja kirjoittavat Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen yhdessä. Jaana ja Helena kertoivat prosessistaan mainiosti ja innoittavasti. Ja saimme pari pientä kohtausta kuulla tulevasta Taika Valo -kirjastakin.

Jaanan ja Helenan tavattuamme kävimme pikaisesti bongaamassa auditoriosta Uljaksen toisen suosikin eli Timo Parvelan. Uusin Kepler62-sarjan kirja on seuraavana jonossa. Fanikuva on viitteellinen... Keplereitä aiemmin ovat Ella-kirjat tietysti olleet myös perheen isompien lasten suosikkeja. Kepler62 on kirjasarja, joka pitää tiukan scifi-kirjallisuusnuoruutensa muistavan äidinkin pauloissaan.

Taustalla Timo Parvela, fanikuva siis tämäkin.

Turun yliopiston osastolla pääsi Uljas kahdesti testailemaan VR-laitteita. Mahtavaa! Luulenpa, että hän ei olisi perheen ainoa, joka niitä käyttäisi, jos sellaisiin investoimme.




Ja tämähän on se kirjamessujen suola! Kirjoja satoja metrejä! Tietysti tuli shoppailtua ja onneksi jopa 13-v löysi mieleistä luettavaa ja vieläpä aivan uutta. Sen verran houkuttelevasti kirja hänelle esitettiin, että nyt on pientä malttamattomuutta ilmassa, koska ensin pitää lukea edellinen keskeneräinen kirja (joka sekin on mieluisa). Positiivinen ongelma, siis!

Jossain kohdassa iltapäivää ennätin vielä kahville Joni Pyysalon kanssa pikakertaamaan kuulumisia. Alaska on lukulistalla ihan pian ja taatusti jompi kumpi meistä (kumpi ekana ehtii, Tomi tai minä) siitä tänne kirjoittelee. 




Ulos lähtiessämme päättivät loppujen lopuksi varsin maltillisesti ja kärsivällisesti messuilla käyttäytyneet ipanat dabata Robin-seinän edessä. (JK: 13-v ei däbbää oikeaoppisesti tässä kuvassa, totesi 9-v. Nyt tiedämme senkin.)

Hauskaa on huomata, miten lapsetkin tunnistavat kirjailijoita ja ymmärtävät siis, että ihan oikeat ihmiset niitä kirjoittavat. Ruokamessut jäivät minulta taas väliin, mutta ipanat olivat käyneet maistiaisia napsimassa. Hieno messuohjelma ja mainio tunnelma!

Turun kirjamessut ovat avoinna vielä huomenna, sunnuntaina 2.10. Sinne vaan kaikki turkulaiset!

Turun kirjamessut 2016
30.9.-2.10.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!