perjantai 2. tammikuuta 2015

Suomalaismies sopii novelliin

Turkka Hautala ei ollut minulle ennestään tuttu kirjailija. Hänen Salo-romaaninsa oli Finlandia-ehdokkaana viisi vuotta sitten, mutta se meni ohi. Tämä Kansalliskirjakin on jo kaksivuotias, mutta eipä haittaa.



Kansalliskirja on novellikokoelma, siinä on viitisenkymmentä aukeaman kokoista tarinaa. Hautalan kieli on erittäin tiivistä, lyhyet lauseet pitää lukea huolella. Tarinat ovat arkisia tuokiokuvia Suomesta, ja niiden tarkkanäköisyys on viiltävää, usein traagis-vienon humoristista, ilman alleviivauksia. Kerronta on juuri sopivan aukkoista, kaikki aukeaa aikanaan.

Kun poijaat lähtevät saaristoon, toinen "ei tiedä yksityiskohtia, vain ettei violetti Helkama ole hetkeen nojannut Aarnion talon seinään, ettei Aarnio ole hetkeen puhunut hilpeästi arkisia." Hautalan konstailematonta kieltä lukee ilokseen, ja suomalaismiehinen vaikenemisen kulttuuri on kuin luotu novellin tiukkaan mittaan. Vähäpuheinen mies sopii novelliin.

Vaikka sitten, kun se vähäpuheinen puhuu, se puhuu asiaa. "Riipisen toinen lista" on kuolevan miehen testamentti pojalleen, siinä luetellaan "asiat jotka kannattaa miehen muistaa että pärjää":

"- Seuraa tarkkaan kun opetetaan käytännön taitoa ja paina kerrasta mieleen
 - tee mukulat suht nuorena. Mutta koita nyt muutaman kanssa ainakin päästä enste jää muuten kaivelemaan. Pari vinkkiä siihen touhuun:
 - kaato kunnossa parempi ettei yritäkkään
 - ei aina sitä perus-asentoa mutta ei kerralla yli kolmeakaan ettei mee temppuiluksi."

Teoksen nimen voisi kuvitella viittaavan lupsakkaan murrekavalkadiin, mutta ei. Murrettua kieltä on hiukan, mutta vain hiukan. Tyylikkään pidättyväinen ratkaisu.

Hieno kirja.

Ja on tässä muutakin hyvää: tämän kirjan kannesta saa "Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä" -facebooksivulle vaikka mitä.

Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!