keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tutustuin Muhoseen paremmin

Luin aiemmin syksyllä Jaana Lehtiön toisen dekkarin, Uutta auringon alla, ja tuolloin tuntui, että olen ihan pihalla Kutvosten ja Muhosten kanssa. Luettuani nyt sen jälkeen sarjan ensimmäisen dekkarin olen jo paremmin kartalla.



Tapasin Jaana Lehtiön Helsingin kirjamessuilla kustantamo Myllylahden osastolla ja kyselin tarkemmin, mikä on saanut hänet nimeämään poliisinsa niin samantyyppisillä nimillä. Jaana kertoi tarkoituksella nimenneensä päähenkilön Juha Muhoseksi: hän halusi antaa tavallisen nimen. Hän kertoi myös, että Porvoossa, jossa Jaana asuu, on myös ainakin yksi Juha Muhonen, joka oli jopa etsiytynyt kirjan julkistamistilaisuuteen. 

Kun kerroin, että Muhonen oli toisessa dekkarissa jäänyt minulle etäiseksi hahmoksi, ehdottivat Jaana ja kustantaja, että lukisin ensimmäisen dekkarin ja miettisin sitten. Näin tein ja nyt olenkin jo tutustunut Muhoseen niin hyvin, että Kutvonen ei ollenkaan pomppinut samaan tapaan tapahtumia ja juonen seuraamista häiritsemässä. Muhosen hahmo syveni pullanhimoineen ja epävarmuuksineen jo niin, että tuskin jatkossa enää joudun kaivelemaan muistiani lukiessani. Poliisityö kuvataan uskottavasti ja melko lämminhenkisesti. Jaana kertoi tarkistaneensa yksityiskohtia poliiseilta, mutta varsinaisesti poliiseja ei hänen lähipiiriinsä kuulu. 

Joka viisautta rakastaa on perinteistä dekkarikaavaa noudatteleva poliisidekkari. Cosy crime on tyylilaji ja tapahtumat etenevät mukavan verkkaisesti pikkukaupungissa unohtamatta ihmissuhteita ja sivujuonia. Porvoo ei tässäkään kirjassa ole kovin suuressa roolissa, mikä on harmi, koska tunnelmallisena, vanhana kaupunkina sillä voisi olla enemmänkin annettavaa camillaläckberg-tyyppisesti. 

Koska olen lukijana toisinaan liiankin pedantti, on pakko mainita, että kirjaa lukiessa ei voinut välttyä ajatukselta, että kirjan loppupuolella on tullut kiire joko oikolukijalle tai kustannustoimittajalle tai itse krjailijalle. Kieliasussa on pari epätarkkuutta ja suoranaisia virheitä, (s. 314: "Nyt hän ymmärsi, että ne saattoivat edustaa kolme ihmistä, mutta...") nimenomaan kirjan viimeisen parinkymmenen sivun matkalla. 

Kirjassa tapahtuu useampikin murha, jotka kyllä kuvataan varsin yksityiskohtaisesti mässäilemättä kuitenkaan liikaa väkivallalla. Rouva Hilkka Alitupa seikkailee kummassakin kirjassa ja touhuaa sekä kummallisten ajatustensa että tapahtumien kanssa. Näiden vanhempien rouvashenkilöiden aivoitusten seuraaminen sekä Muhosen inhimillisten piirteiden tuominen esille tekevät näistä dekkareista omanlaisensa ja ennustan näille hahmoille pitkää ikää ja lisää syvyyttä. Onneksi Jaana Lehtiö on jo vinkannut olevansa työstämässä kolmatta dekkariaan. Dekkarifanina luen sen taatusti.

Jos olet cosy crimen ystävä ja pidät kotimaisista tai pohjoismaisista dekkareista, kehotan tutustumaan näihin Jaana Lehtiön dekkareihin.


Jaana Lehtiö: Joka viisautta rakastaa
Myllylahti






Mitäs sanoisit iPhonesta?
MacPisteestä sekin löytyy. Ja suojakotelo myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!