lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kirjallisuuden Robin ja Sibelius

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on kohahduttanut kirjallista maailmaa: Tommi on kotimaisen kirjallisuuden Robin, yhdessä yössä hän sinkoutui tähdeksi kirjataivaalle. Kaikki kohina on aiheellista ja oikeutettua, kirja on loistava. 

Teoksen juoni on vaikuttava, henkilöhahmot uskottavia ja mielenkiintoisia, kertoja taidokkaan niukka, teemat ajankohtaisia ja koskettavia. Sen kieli on kaunista, Neljäntienristeys on oikeaa kaunokirjallisuutta. Romaanin kielessä on vaikka mitä hienoja piirteitä, minua viehättää esimerkiksi aikamuotojen käyttö: preesens ja imperfekti vaihtelevat aivan toisin kuin äikäntunnilla opetetaan, ja homma toimii.

Mutta vasta kompositio tekee taideteoksen, siinä Tommi on onnistunut erinomaisesti. Kirja on rakennettu niin, että viimeistään viimeisen sivun jälkeen pitää taas palata alkuun, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, asiat valaisevat toisiaan. 




Kinnusen kielen kauneus sai minut vertailemaan musiikkia ja kirjallisuutta.

Niitä nimittäin voi verrata, kas näin: Juha Seppälän Supermarket on punkrokkia, Jaakko Tepon kirjallisia vastineita ovat Mielensäpahoittajat ja Havukka-ahon ajattelijat. Esko Valtaojan lupsakanälykkäät populaaritiedekirjat voisivat musiikissa olla Ylviksen hauskoja mutta äärimmäisen hyvin tehtyjä biisejä (jos olet kuullut vain Foxin, et ole kuullut mitään). James Joycen Odysseus on kuin kasikytluvun hevitiluttajat tai taidemusiikin maksimalistit tyyliin Brian Ferneyhough: paljon tapahtuu, mutta vastaanottajan kyvyt eivät riitä ymmärtämään, eivät voi riittää. 

Kinnusen Neljäntienristeyksen kieli voisi olla vaikka Sibeliusta, kaunista, kuulakasta ja suomalaista. 

Joku saattaa tähän todeta, ettei tällaisessa vertailussa ole mitään järkeä. Eikä olekaan. 

Mutta. 

Jos joku tänä päivänä säveltäisi kuten Sibelius, hänet tuomittaisiin anakronistiseksi ja lopputulos olisi kitschiä. Musiikissa arvokas uusi teos on se, joka ei toista menneitä. Ja kun suuren yleisön kauneuskäsitykset ja taidemusiikin vaatimukset innovatiivisuudesta erkanivat toisistaan jo sata vuotta sitten, kauneuden voi sanoa olevan pannassa tai ainakin kovasti rajoitettua. Kirjallisuudessa sen sijaan voi mainiosti kirjoittaa ihan jokaisen mielestä kaunista kieltä olematta anakronistinen ja kitsch, kun niin moni muu asia voi teoksessa olla oman- ja uudenlainen. Musiikissa koko kansan kaunis ei voi olla taiteena arvokasta, kirjallisuudessa voi.

Kirjallisuus taitaa olla kaikista taiteenlajeista ainoa, jossa teoksen on mahdollista olla yhtä aikaa sekä taiteellisesti arvokas että koko kansalle avautuva. Se on hieno asia, kirjallisuudelle.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. 
WSOY

*** Jos asut Turussa, osta Neljäntienristeys kirjakaupasta, vaikka Pienestä kirjapuodista kävelykadun päästä. Jos ostat netistä, osta vaikka Bookysta.  *** 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!