sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Saatan olla väärässä

Kesäkuusta tuli näköjään ensimmäinen kuukausi jolloin blogitekstejä ei syntynyt yhtään. Syynä ei ole lukemattomuus vaan se, että kesällä tulee jostain syystä kerrattua vanhoja jo aiemmin luettuja kirjoja.

Jhumpa Lahirin Kaimaa en ole aikaisemmin lukenut, vaikka se on hyllyssä jo pitkään nököttänyt (Taina osti sen Pienestä kirjapuodista vuonna 2014). Se on takakannen mukaan pysytellyt aikanaan New York Timesin bestsellerlistalla 48 viikkoa, joten sen pitää olla hyvä.


Ja hyvähän se onkin. Päähenkilö on Gogol Ganguli, bengalilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt poika. Gogolin elämänvaiheita seurataan syntymästä kolmekymppiseksi saakka. Sivuhenkilöitä on paljon, ja mukana on epäilemättä paljon sukujuuriltaan intialaisen mutta Amerikassa syntyneen kirjailijan omaa elämää.

Millaisia kirjan ansiot sitten ovat? Ensinnäkin se on tarpeeksi lavea, joten sen maailmaan pääsee kunnolla uppoutumaan. Gogol tulee tutuksi, ja hänen tuntemuksensa ja onnensa ja pettymyksensä ja kokemuksensa mielenkiintoisessa kahden kulttuurin välisessä tilassa piirtyvät hienosti lukijan mieleen. Intialaiset tavat ja termit ovat tietenkin kirjailijalla hanskassa, ja kerronta on erinomaisen sujuvaa.

Mutta sellaista mietin moneenkin otteeseen lukiessani, että Lahirin kielessä ei kyllä ole mitään erityistä. Saattaa olla että olen ihan pihalla, mutta ainakin jenkkiromaaneissa näin vaikuttaisi olevan aika usein. Parhaat kotimaiset romaanit lumoavat nimenomaan kielellään, kun rapakon toisella puolella luotetaan monipolviseen tarinankerrontaan ilman kielellisiä erityisyyksiä. Haluan nähdä asian niin, että kotimaamme kieli antaa enemmän mahdollisuuksia kuin englanti. Saatan olla väärässä.

Jhumpa Lahiri: Kaima
Tammi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!