Kirjallisia

Kirjallisia

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Blogin tarkoitus

Elisa Kirja lahjoitti ystävänpäivänä Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -sähkökirjan. Ja sehän piti lukea tietenkin, hitaasti mutta varmasti. Muutaman sivun jälkeen tuli tunne, että tässä on jotain tuttua, ja taitaa olla niin, että olen kirjan jo lukenut. Mutta kun kirjan lukemisesta on kymmenen vuotta aikaa, muistot näyttivät rajoittuvan kirjan päähenkilöiden ja kirjan maailman muistamiseen, mitään yksittäisiä tapahtumia en muistanut. Ja kun luin tarpeeksi pitkälle, aloin miettiä, olenko mahtanut aikoinaan jopa jättää tämän kesken, niin pääsi lopun juonenkäänne yllättämään tämän lukijan.



En tiedä, mikä on totuus. Luinko vai luinko osittain vai enkö lukenut. Eikä sillä ole niin väliäkään, nyt luin. Mutta tämä kokemus kertoi sen, miksi tätä blogia kirjoitan. Tämä blogi on päiväkirja, toivon että näiden kirjoitusten avulla voin tulevaisuudessa päästä paremmin perille siitä mitä olen ja en ole lukenut. Mitä tiedän ja mitä en.

Tähän voisin laittaa jonkun nasakan lainauksen Pierre Bayardin teoksesta Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut, mutta tuon lukemisesta taitaa olla jo liki kymmenen vuotta, joten sekin raukka on jo pudonnut aktiivimuistojeni kultaiselle ulkolaidalle. Sen verran kuitenkin muistan että uskallan pitää itseäni kohtalaisen normaalina ihmisenä tapahtuneesta huolimatta.

Anna minun rakastaa enemmän on Itkosen läpimurtoromaani, ja siihen on tulossa tänä keväänä jatkoa, siksi kirjan lahjoittaminen on perusteltu veto. Suvi Ahola kehui tämän aikanaan hesarissa pystyyn, ja ihan aiheesta. Itkosen kieli on upeaa, se putoaa usein proosarunoksi. Tarina rocktähti Summer Maplesta on iso, sen maailma aukeaa laveana - ja mikä parasta, se on musiikillisesti täydellisen uskottava, kaikki yksityiskohdat ovat oikein ja kohdallaan. Mikä on saavutus sinänsä. Mutta ei se tästä vielä hyvää tee, vaan hyvän tästä tekee ihmiskohtaloiden kuvaus, vivahteikkaat ja syvältä kuvatut hahmot, joihin voi samastua vaikkei olisi edes aloitteleva rokkitähti.

Sähkökirjoja en ole kovin monta vielä lukenut, ja vaikka lukukokemuksessa ei sinänsä mitään hankausta ollut, olisin tässä tapauksessa paperiversiota kumminkin kaivannut. Siinä vaiheessa kun tarina kääntyy ja puolet kirjasta saakin uudenlaisen merkityksen, olisi kiva plärätä sivuja taaksepäin ja katsoa miltä ne näyttävät kirjailijan asettamassa uudessa valossa. Sähkökirjalla plärääminen on liian hankalaa, en siis plärännyt.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
Otava

torstai 10. maaliskuuta 2016

Luistelias ekomissiomies

Luin Antti Tuomaisen Parantajan pari kuukautta sitten saatuani eräänlaisen kimmokkeen Helsingin kirjamessuilta. Innostuin kovasti. Niinpä oli luontevaa tarttua myös Tuomaisen uusimpaan, Kaivokseen. Varsinkin kun Taina sen kirjastosta nenäni alle tuuppasi.



Kaivos lomittaa kaksi tarinaa. On lehtimies Janne, joka haluaa saada selville mitä Suomalahden kaivoksessa jossain pohjoisessa Suomessa oikein tapahtuu. Tarinalla on ilmeisiä yhtymäkohtia tapaus Talvivaaran kanssa, mutta yksi yhteen kaikki ei tietenkään mene. Tärkeintä lienee se, että jännityskertomuksen ohessa Tuomainen salakavalasti kykenee valistamaan lukijaansa kaivosteollisuuden olemuksesta: vaikeaa, lähes mahdotonta se on, ja järjettömän kallista. Ja päättyy aina siihen että luonto tuhoutuu ja yhteiskunta joutuu korjaamaan jäljet.

Kahden romaanin perusteella Tuomaisella on ekomissio. Se on hyvä missio se, ja jännityskirjallisuus on hyvä formaatti tuolle missiolle.

Toisen tarinalinjan päähenkilö on lehtimiehen isä Emil, joka hylkäsi perheensä kolmekymmentä vuotta aiemmin ja palaa nyt. Hänenkään touhunsa eivät ole päivänvalossa parhaimmillaan.

Tuomaisen kynä on luistelias, tarina vetää hienosti. Kaksi asiaa tökkii. Ihan ensimmäiset sivut eivät vedä yhtä hyvin kuin muu kirja, ilman prologia startti olisi ollut parempi. Toiseksi Emilin luvuissa käytetty kolmannen persoonan kertoja on paikoin kökkö: "Hän ymmärsi ikävöineensä entistä kotikaupunkiaan enemmän kuin oli itselleen myöntänyt tai edes tiennyt. Hän oli ollut poissa kolmekymmentä vuotta." Näytä, älä kerro, äläkä aloita joka lausetta hän-sanalla.

Vaikka kaksi asiaa tökkii, paljon useampi asia ei töki, Kaivos on hyvä kirja. Sekä vetävän tarinansa että ekomissionsa puolesta.

Antti Tuomainen: Kaivos
Like