perjantai 12. joulukuuta 2014

Hauskaa joulua, kirjabloggarikaverini

Pääsin mukaan kirjabloggareille tarkoitettuun Blogatin ja Elisa Kirjan Kirjaystävärinkiin, hauskaan jouluyllätykseen, siis. Etukäteen tiesin, että tehtävänäni olisi valita Elisa Kirjan valikoimista jokin kiva kirja kirjabloggarille, joka ei tästä etukäteen tietäisi.

Tehtävään kuului myös valmistella blogipostaus, jossa kertoisin, minkä kirjan valitsin, kenelle ja miksi juuri tuon kirjan.

Olipas hauska tehtävä! Sain Kirjaystäväksi Nenä Kirjassa -blogin ja vietin monta hauskaa hetkeä tutustuessani kirjoittajan kirjamakuun ja huikean kattavaan kirjalistaan.

Hiukan alkoi hiki nousta otsalle, kun ensimmäiset viisi pohtimaani kirjaehdotusta löytyivät jo luettujen listalta, mutta sitten taisi tärpätä.



Viveca Stenia en löytänyt Nenä Kirjassa -blogin kirjoittajan, Norkun, listalta, joten kirjaehdotukseni hänelle on ruotsalaiskirjailijan uusin suomennettu dekkari Pinnan alla, joka löytyy Elisa Kirjan valikoimista (muutakin Steniä löytyy, alkuperäiskielellä myös, mikä on vallan mainiota).

Viveca Sten kuuluu menestyviin ruotsalaisdekkaristeihin, joita naapuriin tuntuu mahtuvan kahmalokaupalla. Tutustuin itse Stenin tuotantoon vasta kuluneena kesänä ja ihastuin kovasti. (Ja kas, en olekaan tainnut blogata tuosta dekkarista, kummallista.)

Oikein mainiota ja kirjarikasta joulua tämän dekkarin parissa, Nenä Kirjassa -blogin Norkku!



Tämän Kirjakaverikampanjan tarjosi Elisa Kirja.

3 kommenttia:

  1. Onpa hauska lukea näitä kirjaystäväringin postauksia! Toivottavasti Sten natsaa Norkulle! :)

    VastaaPoista
  2. Sain juuri joululahjani luetuksi ja olipas makoisa dekkari! Kiitokset vinkistä, nyt täytyy lukea nuo aikaisemmatkin kirjat!!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!