tiistai 19. elokuuta 2014

Mitä jos vaihtaisimme vaurauden tavoittelun vapaa-aikaan?

Osmo Soininvaara on yksi niistä harvoista poliitikoista, joiden tekstin ääreen pitää aina pysähtyä jos semmoisen näkee. Suomen Kuvalehden kolumninsa ovat joka kerta palkinneet lukijan: tällä miehellä on jotain muutakin sanottavaa kuin vaihtoehdottomuuden umpitylsä viesti.

Uusia näkökulmia asumiseen, talouteen tai mitä ne poliitikot nyt veivaavatkaan, niitä löytyy kun vähän viitsii katsella laatikon ulkopuolelle. Ja laatikon ulkopuolelle näkee kun lukee, ei se sen vaikeampaa ole.



Monta vuotta olen ollut aikeissa tarttua johonkin Soininvaaran kirjaan, vasta nyt sain aikaiseksi. Vauraus ja aika (2007) käsittelee sitä, miksi kansakuntamme yhä hinkuu kasvun ja vaurastumisen perään - kasvavalla kiireellä kaiken lisäksi, vaikka meillä on jo tarpeeksi kaikkea. Taloustieteilijä on omimmalla alueellaan.

Vuodesta 1985 vuoteen 2005 Suomen kokonaistuotanto on puolitoistakertaistunut. Siis vain kolmessakymmenessä vuodessa. Asuinpinta-alat ovat kasvaneet, ruokapöytä monipuolistunut, autot parempia, elektroniikasta puhumattakaan.

Soininvaaran mukaan jos vuosittaisesta kasvusta (joka tietenkään juuri tällä hetkellä ei ole ihan yhtä huimaa kuin kirjan julkaisuvuonna 2007) korvamerkittäisiin puoli prosenttiyksikköä yleiseen kaikkia koskevaan työajan lyhentämiseen, kymmenessä vuodessa vuosilomaan olisi tullut kaksi viikkoa lisää. Kiireettömämpi elämänmuoto lisäisi sosiaalista kanssakäymistä, ja lapset olisivat suurin voittaja. Parisuhteet voisivat paremmin, vapaa-ajan palvelujen käyttö lisääntyisi, työn sijaan harrastuksista tulisi elämän keskeistä sisältöä.

Vauraus ja aika on kaunis teos, ja se on kirjoitettu niin vetävästi, että melkein yhdeltä istumalta meni.

Yksi mutta asiassa on: Soininvaaran kirjahan ei tietenkään koske meitä opettajia, koska meillä on jo kaikki: naurettavan lyhyet työpäivät ja törkeän pitkät lomat.

Osmo Soininvaara: Vauraus ja aika
Teos


Tartu Tiede-lehden mahtavaan tutustumistarjoukseen! Viisi numeroa vain 29,90 ja tilaajalahjaksi valitsemasi lahja (arvo jopa 39 euroa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!